Jari Parantainen

Kouluttaminen on sikäli mahtavaa hommaa, että aina välillä näen hyvin konkreettisesti, miten joku koulutukseni osallistujista oivaltaa jotain oleellista.


Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Jari Parantainen, espoolainen yksinyrittäjä, tuotteistaja & ammattityhmä. Syntyjäni olen tamperelainen. Keskikoulua kävin myös Riihimäellä ja lukion Kainuussa Vaalassa. Opiskelin Oulussa. Espoossa olen asunut jo 30 vuotta.

Miksi koulutat?

Suomi on täynnä erittäin päteviä asiantuntijoita, joiden todellisesta osaamisesta tietävät lähinnä vain heidän omat äitinsä. Se on harmillista kaikkien kannalta, sillä maailma muuttuu aina vain mutkikkaammaksi. Kouluttaminen on yksi nopeimmista tavoista auttaa näitä ihmisiä niin, että heidän osaamisensa menisi paremmin kaupaksi. Toki siihen on sitten muitakin tapoja, kuten kirjojen kirjoittaminen. Mutta kouluttaminen on sikäli mahtavaa hommaa, että aina välillä näen hyvin konkreettisesti, miten joku koulutukseni osallistujista saa idean tai oivaltaa jotain oleellista.

Miten olet päätynyt nykyiseen tehtävääsi?

Valmistuin vuonna 1989 Oulun yliopistosta elektroniikka- ja ohjelmistosuunnittelijaksi, mutta pidin jo opiskeluaikoina myyntityöstä. Lipsuinkin aika pian tuotekehityshommista kaupalliselle puolelle, ensin tuotepäälliköksi ja sitten markkinointipäälliköksi. Olen myös vetänyt mainostoimistoa ja paria ohjelmistoyritystä. Niinä aikoina huomasin, että täällä oli lähes mahdotonta löytää apua asiantuntijapalvelujen tuotteistamiseen. Niinpä vuosituhannen vaihteessa päätin, että sitä alaa täytyy kokeilla. Sillä tiellä tässä olen edelleen.

Mikä sinua ilahduttaa erityisesti juuri nyt?

Sain juuri päätökseen vauhdikkaan ja opettavaisen tuotteistusprojektin. Oli erittäin virkistävää törmätä johtajiin, jotka panivat hösseliksi välittömästi ja pelottomasti. Kaikki selittely, itsepetos ja paskanjauhanta oikein loisti poissaolollaan. Sellaisista asiakkaista saisi virtaa kuka tahansa.

Mikä sinulle on tärkeää?

Toki lista on pitkä. Ainakin taistelen hienon äidinkielemme puolesta kuolemaani saakka. Suomalaiset ovat merkillistä porukkaa. Työpaikoilla he alkavat heti puhua englantia, jos porukassa on yksikin ulkomainen työntekijä. Ranskassa tai Saksassa moinen ei kävisi kenelläkään mielessäkään.

Mistä unelmoit?

Olisi hienoa nähdä Suomessa joskus laskutaitoisista liberaaleista koostuva hallitus, joka uskaltaisi käyttää perustuslakiin kirjattua valtaansa. Myös seuraava suklaapatukka tai jäätelöannos on mielessä aina.

Mikä oli unelma-ammattisi lapsena?

Hurahdin elektroniikkaharrastukseen 13-vuotiaana. Sen jälkeen oli aina ihan selvää, että insinöörihän minusta tulisi.

Mottosi?

Verot valtion maksettavaksi!

Lempileffasi / lempikirjasi / mitä musiikkia kuuntelet mieluiten?

Lempileffa on Michael Mannin ohjaama Heat vuodelta 1995. Vaikuttavin lukemani kirja on Daniel Kahnemanin Thinking, Fast and Slow. Musiikkia kuuntelen nykyisin oikeastaan vain spinning-pyörän päällä. Treenin loppurunttauksessa suosikkini on Madonnan vuonna 2006 The Confessions Tourilla esittämä mashup-versio Music- ja Disco Inferno-biiseistä.

Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?

Olen edelleen kouluttaja & konsultti. Mutta istun silloin yhä useammin studiossa, joko live-yhteyden päässä tai nauhoituksessa.